Turkuseuran puheenjohtaja Maija Palonheimo piti Turun kaupungin itsenäisyyspäivän juhlakonsertissa koskettavan puheen, jonka julkaisemme nyt kokonaisuudessaan. Juhlapuheen teemana oli toivo. Palonheimo nosti esiin myös presidentti Mauno Koiviston, joka ei sodan kokemuksista huolimatta menettänyt uskoaan ja toivoaan paremmasta.
Arvoisa juhlayleisö, kutsuvieraat, kära vänner,
Käsivarren Lapissa, Hetan kirkonkylässä 13-vuotias Miska haluaa nukkumaan vanhempiensa makuhuoneen lattialle laitettuun vuoteeseen. Koulussa ja kaverien keskuudessa iloinen, reipas ja sosiaalinen Miska ei nyt
kotona haluakaan nukkua yksin omassa huoneessaan.
Ensin ei vanhemmilla ollut oikein selvyyttä, mistä nyt on kyse. Kun asiasta keskusteltiin, kävi selville, että pelottaa. Pelottaa sota Ukrainassa. Tämä pelko on päässyt kovasti lähelle, siitä huolimatta, että kotona vältetään uutis-ja ajankohtaisohjelmia ja paperilehtiäkään ei enää tilata kotiin.
Sodasta on puhuttu kotona ja kerrottu sen olevan kaukana ja että meillä ei ole huolta täällä Suomessa. On yritetty löytää sanoja, lauseita, joissa löytyy toivoa tulevaisuudesta
Vuonna 1944 kuoli 18 000 suomalaista sotilasta. Kesäkuun 10. päivä oli surullisin ja pahin päivä. Sinä päivänä kaatui 800 sotilasta.
Pieni maalaispitäjä Kullaa Satakunnassa sai oman osansa tästä karmeudesta, vaikka taistelut käytiin kaukana idässä. Monen talon isännät ja pojat olivat Kullaalta lähteneet rintamalle.
Suruviesti kaatuneiden omaisille vietiin kotiin. Suruviestin viejinä olivat Kullaalla pastori Rafael Raine ja talon emäntä Maija Kylä-Paavola. Pastorin kanssa kuljettiin usein pyörällä, joskus harvoin pastorin hienolla OAKLAND-merkkisellä autolla.
Suruviestin tuojat tunnistettiin jo kaukaa ja tiedettiin, miksi he tulevat. Pastori Rafael Raine kertoi, kuka perheestä oli kuollut ja missä. Hän sanoi pari sanaa Jumalan turvasta ja lohdutuksesta. Emäntä Maija Kylä-Paavola lohdutti lapsia, talon emäntää ja perheen vanhuksia. Sen ajan mukaisesti tässäkin oli ne naisten tehtävät ja miesten tehtävät.
Surutalossa oltiin murtuneita, miten meidän käy, miten elämä voikaan enää jatkua. Suruviestin tuojille oli raskasta käydä viemässä viesti, joka tuotti tuskaa kaikille ja siinä ei ollut hitustakaan toivoa.
Miska on minulle kovasti rakas lapsenlapsi ja tunnistan hänen pelkonsa. Miten minä voisin auttaa, helpottaa hänen oloaan. Niinhän me isovanhemmat aina ajattelemme.
Kylä-Paavolan Maija, suruviestin viejä ei koskaan kertonut itse näistä sota-ajan asioista minulle. Vasta äitini, hänen tyttärensä, kertoi, miten tuskalliseen tehtävään isoäitini joutui. Hän teki sen ilman koulutusta tehtävään, ilman työnohjausta, ilman terapiaa. Tehtävä hoidettiin niin sanotusti maalaisemännän valmiuksilla ja velvollisuudentunteella.
Olen nyt itse isoäitinä ajatellut ja ehkä ymmärtänyt mikä merkitys on toivolla. Luulen, että toivo selviytymisestä, paremmasta huomisesta, arkisten asioiden hoitamisesta auttoivat näitä surutalojen perheitä ja niin myös suruviestin viejiä.
Tänä vuonna on juhlistettu monin tavoin Mauno Koiviston syntymän 100-vuotisjuhlaa täällä Turussakin. Hänen elämänsä ja työnsä korkein kohta oli Suomen Tasavallan presidenttiys.
Hän oli mies, joka tiesi ja tunsi myös sodan julmuuden oman kokemuksensa kautta. Hänen tunnetumpia ajatuksiaan on: Ellemme varmuudella tiedä, kuinka tulee käymään, olettakaamme, että kaikki käy hyvin. Tämä Koiviston viesti on uskoa ja toivoa paremmasta, sitä ei sotakaan pystynyt häneltä viemään.
Mauno Koivisto ymmärsi yhdessä tekemisen, arkisten asioiden hoitamisen, yhteisöllisyyden merkityksen toivon vahvistamisena, murheiden ja surujen lääkkeenä. Uskon, että siksi hänelle oli äärettömän tärkeää oma kotiseutu, kotikaupunki Turku.
Oman kaupungin, oman korttelin, oman pihapiirin asioihin voi vaikuttaa helpommin kuin sotaan Lähi-idässä tai muualla kaukana. Oman kaupungin Turun asiat ja yhdessä tekemisen Mauno Koivisto näki niin tärkeäksi, että halusi olla muiden mukana perustamassa poliittisesti riippumatonta Turkuseuraa sodan jälkeen1950-luvulla.
Hyvät kuulijat. Itsenäisyys on vapautta. Itsenäisyys on myös toivon kivijalka.
Me voimme pitää huolta luonnostamme, meristä, järvistä, metsistä ja pelloista. Me saamme säätää itse omat lakimme, saamme opiskella ja tutkia, innovoida. Me saamme kirjoittaa ja lukea kirjoja. Saamme tehdä ja katsella elokuvia. Katsoa teatteria, säveltää ja soittaa. Me pidämme huolta ja meistä pidetään huolta. Kaikki tämä pitää meissä yllä toivoa.
Miska nukkuu taas omassa huoneessaan omassa sängyssä. Puhuminen, puuhailu ja poikien talviharrastukset tuovat hyvää mieltä arkeen ja koulussakin on kuulemma hyvää ruokaa. 13-vuotiaan pojan elämässä katse on tulevaisuudessa, jossa on toivoa.
Isoäidilleni Maijalle vein Kullaan hautausmaalle kynttilän viikonloppuna ja kiitin häntä kaikesta, erityisesti toivosta.
Minusta tuntuu, että kun lähdemme tästä juhlakonsertista niin sinun kuin minunkin päällystakin taskusta löytyykin kourallinen toivoa.
Ha en underbar konsert och glad självständighetsdag!
Hyvää Itsenäisyyspäivää itsenäinen Suomi!