
Brinkkalan Taiteiden yössä murretta, musiikkia ja mikättimiä
Vanhan Suurtorin alueella on torstaina 12. elokuuta tarjolla taidetta ja elämää, turkulaisuutta ja designia. Pienimuotoinen tapahtuma järjestetään koronaturvallisesti. Turun Taiteiden
Etusivu » Ajankohtaista

Vanhan Suurtorin alueella on torstaina 12. elokuuta tarjolla taidetta ja elämää, turkulaisuutta ja designia. Pienimuotoinen tapahtuma järjestetään koronaturvallisesti. Turun Taiteiden

Mauno Koivisto (1923–2017) oli 1900-luvun tunnetuimpia turkulaisia. Hän toi turkulaiset ja Turun murteen aivan uudella tavalla esille valtakunnallisesti. Lähde tutkimaan

Turkuseura on saanut tiloihinsa uuden alivuokralaisen, käytettyjä lastenvaatteita myyvän Aarre Turku -putiikin. Kauppa avataan perjantaina 6. elokuuta. Vanhalle Suurtorille avataan

Turkuseura ja Turun kaupunki järjestävät yhteistyössä Lasten Suurtori –tapahtuman, jossa lapset pääsevät suunnittelemaan alueelle toimintaa ja tekemistä. HUOM! TAPAHTUMA SIIRTYY

Turkulainen Kommenttiraita-duo toteuttaa kesällä Turun laulu -kiertueen yhteistyössä Turkuseuran ja Turun kaupungin kanssa. Kiertueen tuloksena jokainen Turun kaupunginosa saa oman

Suomen Turku – Åbo vår stad -lehden kesänumero on julkaistu. Lehti kertoo kiinnostavimmat tarinat Turusta ja turkulaisista. Uusi Suomen Turku

Turkuseuran kivijalkakauppa on saanut kaverikseen 24/7 toimivan verkkokaupan. Myös Vanhalla Suurtorilla sijaitsevan kaupan aukioloaikoja on lisätty. Turkuseura on avannut sivuilleen

Turkuseura järjestää kranssi-työpajan Ruissalon Kuuvassa. Samalla pääsee tutustumaan hitaiden kukkien viljelyyn ja 1800-luvun tilan tunnelmaan. Turkuseura järjestää yhteistyössä kukka-alan yrittäjän

Vanha Suurtori on ollut kymmenien alueen kehittämistä koskevien tutkimusten, kyselyjen, työpajojen ja keskustelutilaisuuksien teemana. Niissä on korostunut näkemys Suurtorista historiallisesti

Turkuseura järjestää Vanhalla Suurtorilla kirpputoritapahtuman 18. kesäkuuta klo 16-20. Osallistujien toivotaan tuovan myyntiin vähintään yhden Turku-aiheisen tuotteen. Turkuseuran omalla myyntipaikalla