Turku-kirppis Vanhalla Suurtorilla 18.6. – LISÄÄ PAIKKOJA TARJOLLA!

Turkuseura järjestää Vanhalla Suurtorilla kirpputoritapahtuman 18. kesäkuuta klo 16-20. Osallistujien toivotaan tuovan myyntiin vähintään yhden Turku-aiheisen tuotteen.

Turkuseuran omalla myyntipaikalla on pelkkää Turku-kamaa ja muidenkin myyjien toivotaan tuovan myyntiin vähintään yhden Turku-aiheisen tuotteen.

– Olemme siivonneet tilojamme ja käyneet läpi arkistoja. Sieltä on tupsahtanut esiin vaikka mitä Turku-aiheisia aarteita, kertoo Turkuseuran toiminnanjohtaja Kati Leskinen.

Myyjiä pyydetään itse tuomaan viltti tai muu alusta tuotteille. Turkuseurasta saa lainata myös pöytiä. Myyntipaikan leveys on noin kaksi metriä. Paikan saa käyttöönsä alkaen klo 15.

Kirpputorin aikana paikalla on myös kaffetaukopyörä Tyyne.

– Tapahtuma on ollut tosi suosittu, mutta muutama myyjä mahtuu vielä mukaan, kertoo Leskinen.

Paikkavarauksen pääsee tekemään tästä.

Tapahtumat elävöittävät Turun vanhaakaupunkia

Turkuseura ja muut alueen toimijat elävöittävät kovalla vauhdilla Vanhan Suurtorin aluetta. Vireillä on alueelle oma brändi ja tapahtumakonsepti.

Suurtorista ja Brinkkalan sisäpihasta halutaan kaupunkilaisten olohuone, jossa on tarjolla kulttuuria, taidetta, turkulaisuutta ja herkkuja.

– Suurtori ja Brinkkalan piha ovat Turun sydän. Niiden pitäisi olla turkulaisten ja Turussa vierailevien aktiivisessa käytössä levähdyspaikkana ja kulttuuritilana, Leskinen sanoo.

Kirpputoria seuraavana päivänä 19. kesäkuuta Brinkkalan pihalla järjestetään lankatori. Taito Varsinais-Suomi kokoaa paikan päälle ison määrän suomalaisia – erityisesti varsinaissuomalaisia – laatulankojen tuottajia ja myyjiä.

Kuva: Turku-aiheisia kirpputorilöytöjä on tarjolla Vanhalla Suurtorilla. Kuvaaja: Kati Leskinen