Kunnallisvaaliehdokas: sitoudu Turun vanhankaupungin elävöittämiseen

Vanha Suurtori on ollut kymmenien alueen kehittämistä koskevien tutkimusten, kyselyjen, työpajojen ja keskustelutilaisuuksien teemana. Niissä on korostunut näkemys Suurtorista historiallisesti ainutlaatuisena paikkana, mutta myös tyhjänä tilana, joka kaipaa kipeästi elävöittämistä.

Alkuvuodesta koko Turun vanhankaupungin alue sai laajan kehittämissuunnitelman. Turun kaupungin mukaan vanhakaupunki nostetaan arvoiseensa asemaan paitsi vetovoimaisena matkailukohteena, myös eurooppalaisuutta huokuvana kohtaamisten keitaana.

Me Vanhan Suurtorin ja Brinkkalan pihan toimijat olemme ottaneet innolla kehittämissuunnitelman vastaan. Olemme parhaillaan suunnittelemassa alueelle omaa brändiä ja tapahtumakonseptia. Järjestämme jo nyt tapahtumia ja pyöritämme aktiivista yhdistys- ja yritystoimintaa.

Haluamme Suurtorista ja Brinkkalan sisäpihasta kaupunkilaisten olohuoneen, jossa on tarjolla kulttuuria, taidetta, turkulaisuutta ja herkkuja.

Kunnallisvaaliehdokkaille viestimme on: tule kylään meille ja sitoudu alueen elävöittämiseen. Keräämme Turkuseuran Föripuodissa nimilistaa ehdokkaista, jotka lupaavat valtuutetuksi valitsemisensa jälkeen edistää omalla toiminnallaan Vanhan Suurtorin ja Brinkkalan pihan elävöittämistä.

Hyviä suunnitelmia meillä kaupungissa jo on. Nyt on tekojen aika.

  • Kati Leskinen, toiminnanjohtaja, Vanha Suurtori -työryhmän vetäjä, Turkuseura
  • Tiina Aalto, toiminnanjohtaja, Taito Varsinais-Suomi
  • Jaska Poikonen, Brinkkalan studio
  • Kirsi Äyräs, toiminnanjohtaja, Varsinais-Suomen Viro-keskus ry
  • Kaisa Simula & Pirkka Elovirta, Pikart
  • Käsintehty – Anne Lunden
  • Artturi Elovirta, Jokojo oy / HUB Turku Ry
  • Hanna Viljanen, puheenjohtaja, Osk Brinkkalan Outolintu
  • Suvi Kotilainen, toiminnanjohtaja, Turun Suurtorin keskiaika ry
  • Laura Laurén, vpj, Uuden Muotoilun yhdistys ry, Ponsia Oy
  • Soile Tirri, aluejohtaja, Suomi-Venäjä -seura
  • Mari Kämäräinen, varapuheenjohtaja, Turun Taiteilijaseura

Kuvassa Suurtorin alueen toimijoita. Kuva: Ari Heinonen.