Lehden teemana on 130-vuotias Turun kauppahalli. Sivuilla sukelletaan hallimuistoihin, rakennuksen historiaan ja tulevaisuuden suunnitelmiin.
Turkulaisuuden pää-äänenkannattaja Suomen Turku – Åbo vår stad -lehti on julkaistu. Lehden teemana on Turun kauppahalli.
Turkuseura muutti Turku-puotinsa Brinkkalasta kauppahalliin vuosi sitten ja on ollut siitä asti osa hallin yhteisöä. Yhdistys on myös siirtymässä hallin remontin ajaksi Wiklundin väliaikaistiloihin alkuvuonna 2027.
Turkuseura keräsi keväällä turkulaisten muistoja hallista. Muistojen koonti tehtiin Suomen Turku -lehteen yhteistyössä Turun Suomalaisen Yhteiskoulun lukiolaisten kanssa. Kaikki muistot eivät mahtuneet painettuun lehteen, joten julkaisemme osan nyt erikseen alla.
*
”Kauppahalli on minulle hyvin rakas paikka. Olen saanut asioida siellä viidellä vuosikymmenellä. Halli on kohtaamispaikka, elävää historiaa ja nykyaikaa.
Kävimme hallissa usein lauantaiaamuisin mummini kanssa ostoksilla.
Lapselle myyntitiskit olivat korkealla. Näen edelleen silmissäni runsaat karkkitiskit, joissa roikkui värikkäitä karkkipusseja. Haimme hallista ainakin pikkupurkin neulamuikkuja pappalle, joskus silakoita ja leipää.
Sen jälkeen, kun hallin perälle tuli ravintoloita, kävimme usein lounaalla Rootsissa tai Herkkunuotassa. Jälkimmäiseen liittyy hauska tarina. Istuimme siskoni kanssa lounaalla syömässä Herkkunuotan kalasoppaa, kun huomasin äitini kävelevän ohitse. Yritimme molemmat siskoni kanssa huitoa ja kiinnittää äidin huomiota huutamalla, mutta äiti ei kuullut ennen kuin Herkkunuotan Johan huikkasi kuuluvalla äänellä ”ÄITIIIII!!!”, niin että koko halli raikui. Luulen että kaikki hallissa silloin olleet äidit kääntyivät katsomaan, ja niin myös meidän äiti!”
– Pilvi Seppänen
*
”Olen kotoisin Raumalta, mutta aina Turussa käydessäni on pakko poiketa hallissa. Siellä yhdistyvät tutut tuoksut, näkymät ja muistot.
Vierailimme hallissa paljon nyt jo edesmenneen äitini kanssa. Hän yritti aina ostaa jotain uutta leipää, jota en ollut ennen maistanut. Myös teekaupassa oli aina pakko käydä ostamassa jotakin hyvää kotiin. Lihakauppaa unohtamatta, sen tarjonta täytyi tutkia aina tarkkaan, ja usein sieltä jotain mukaankin löytyi.
Nykyään käyn hallissa kummityttöni ja ystävieni kanssa. Muistan, kuinka ystäväni ihastui heti hallin junakahvilaan, kun vein hänet sinne ensimmäistä kertaa.
Vaikka aikaa on kulunut, on kauppahallissa pysynyt samanlainen mukava fiilis ja tutut tuoksut. Lounaspaikkoja on tullut lisää, jota pidän hyvänä edistyksenä.”
– Kristiina Peltonen
*
”Lapsena kävelin Kurjenmäestä äidin kanssa halliin, josta muistan valtavan voivuoren voi-ja juustotontin tiskillä, josta äiti osti irtovoita ja joka voipaperiin käärittiin. Viljatontilta paperipusseihin kauhottiin kauraryynejä ja ruisjauhoja.
Kun olin teini-ikäinen, äitini oli töissä Jokisen Lihaliikkeessä sen leikkelepuolella. Äiti teki monen kymmenen vuoden työpanoksen liikkeessä. Tekstasin muuten Jokisen mainoslaput monena vuonna.
Isoäitini, joka oli Karjalan evakko, haki hallista lihat niin pottilohkoon kuin perunapiirakkaankin. Tuolloin hallissa oli vielä kalatontteja ja isoäiti haki tuoretta madetta keittoon ja silakoita silakkalaatikkoon.
Kauppahalli on Turun sydän, se sykkii, tuoksuu ja kutsuu monipuolisuudellaan sen käytäville ja tiskien eteen.
– Tarja Paavola
*
”Turun kauppahallilla on minulle valtava merkitys – se on historiallinen ruokakeidas, josta saa yhä aitoja maaseudun makuja. Istahdan Sinisen junan penkille, suljen silmäni ja annan mieleni matkata vuoteen 1968.
Maistelen kahvia ja muistan elävästi sen kerran, kun tulin äitini kanssa maaseudulta kaupunkiin ostoksille. Lapsena pääsy kaupunkiin vanhempien seurassa oli harvinaista ja jännittävää herkkua. En enää muista tarkalleen kaikkia paikkoja, joissa kiertelimme, mutta sen muistan, kuinka palasimme keskustaan raitiovaunulla. Se oli hieno kokemus: kesäiset kaupunkinäkymät vilisivät ohi, kunnes seikkailu vaihtui toiseen ja astuimme sisälle kauppahalliin.
Vastaan tulvi huumaava tuoksujen kirjo. Tuoreen leivän, munkkien ja erilaisten ruokien aromit saivat vatsani kurisemaan äänekkäästi. Seurasin vierestä, kun äiti osti lampaanlihaa, naudan jauhelihaa ja toisesta kojusta sellaisia ryynejä – tattaria ja hirssiä – joita ei meidän kotikaupastamme saanut. Ostoskoriin päätyi myös tuoretta kalaa.
Lopulta koitti odotettu hetki: istahdimme Sinisen junan penkeille. Söimme voileipiä ja munkkeja. Äiti nautti kahvinsa, ja minä sain juoda keltaista Jaffaa. Katselin ohikulkijoita ja tunsin, kuinka hallin hämyinen tunnelma alkoi jo hieman nukuttaa minua.”
– Matkailija 68
*
”Muistan vieläkin 1960-luvun alkupuolen lauantaiaamut, kun menin äitini kanssa halliin ostoksille. Ostimme Hvitfeltin tontista hevosenlihasta valmistettua makkaraa. Se oli suosittua, ja tontin edessä oli ainakin 30 ihmistä jonossa. Muistan myös kauppahallissa myydyn irtovoin, jota leikattiin isosta neliönmuotoisesta drittelistä.”
– Mamma -49
*Kuva: Linda Theologou / Abo Creatives