Turun tuomiokirkko on täynnä hurjia tarinoita

Tietokirjailija Timo Niitemaan mukaan Turun tuomiokirkko on ehdottomasti Suomen historiallisesti merkittävin rakennus.

– Se on ainoa rakennus, joka on ollut olemassa koko Suomen historian ajan. Tapahtumat ennen Tuomiokirkkoa kuuluvat jo esihistoriaan, Niitemaa sanoo.

Hän on kirjoittanut Itämaan muisti. Turun tuomokirkon tarinoita Ruotsin vallan aikaan -kirjan (Kirjapaja 2017), jossa kerrotaan, millaisia järkyttäviä ja uskomattomia tapahtumia Suomen vanhimmat seinät ovat todistaneet.

– Ne ovat nähneet salakavalaa juonittelua, oppiriitoja, ryöstöjä, mahtisukujen taisteluja, petoksia, outoa bisnestä, takinkääntöjä, salatieteitä, magiaa ja väkivaltaista kuolemaa. Tuomiokirkosta onkin vuosisatojen saatossa kehkeytynyt tuhansien tarinoiden aarreaitta.

Kerromme nyt muutaman vavahduttavan tarinan kirkon historiasta.

Alastomana kirkossa

Yksi mielenkiintoinen tarina kertoo vuonna 1680 papiksi valmistuneesta Lars Ulstadiuksesta. Ulstadius oli Saksasta Suomen levinneen pietismin radikaali edustaja. Liike hylkäsi Raamatun kirjaimeen jähmettyneen kristinuskon ja korosti henkilökohtaista suhdetta Jumalaan.

Ulstadius oli eronnut Oulussa papinvirastaan ja matkasi Turkuun saarnaamaan kirkon perinpohjaisesta turmeluksesta. Kesällä 1688 hän yllätti niin tuomiokirkon jumalanpalveluksessa saarnanneen papin kuin kirkkoyleisönkin: hän pomppasi pystyyn kesken saarnan, haukkui papin, alkoi riehua ja repi vaatteensa. Sen jälkeen pappi-Lars juoksenteli alastomana pitkin kirkon käytävää solvauksia papeille huudellen.

Ulstadiuksen aiheuttama skandaali oli hirvittävä ja siitä seurasi pitkä prosessi niin maallisessa oikeudessa kuin tuomiokapitulissa. Lopulta lääketieteen professori diagnosoi hänet mielenvikaiseksi ja Lars Ulstadius tuomittiin harhaoppisena elinikäiseen työvankeuteen.

Outoa bisnestä

Kirkoilla oli keskiajalla omia nimikkopyhimyksiä, jotka välittivät Jumalalle ihmisten toiveita ja suojasivat vitsauksilta. Pyhimysten jumalallinen taika eli pyhäinjäännöksissä: vaatekappaleissa, luunsiruissa ja esineissä, jotka olivat vaikkapa hipaisseet pyhimystä.

Pyhäinjäännökset olivat haluttua kauppatavaraa ja alan bisnes, jota käytiin usein kirkon arvoesineitä vaihtamalla, kukoisti. Esimerkiksi Jeesuksen ristin kappaleita on ollut myynnisä tai ”vaihtareina” niin paljon, että niistä voisi hyvinkin rakentaa ison puukirkon. Turun tuomiokirkossakin on saattanut olla tällainen ristinkappale. Tärkeintä ei ollutkaan aitous vaan se, että niihin uskottiin.

Turun tuomiokirkon Mustassa kirjassa on säilynyt kopio piispa Mauno Särkilahden kirjeenvaihdosta Nidarosin eli Trondheimin arkkipiispan kanssa. Vuonna 1493. Maunu tiedusteli, pystyisikö arkkipiispa järkkäämään reliikin Suomessa suosituksi tulleen Pyhän Olavin ruumiista tuomiokirkon uuteen alttariin. ”Vaihtariksi” hän tarjosi Pyhän Henrikin luunkappaletta. Trondheimin arkkipiispa kieltäytyi kohteliaasti, sillä joko Olavin luunmuruset olivat kiivaan kaupankäynnin myötä käyneet vähiin tai Pyhä Henrik ei ollut riittävän arvokas ”vaihtari” Norjaan vietäväksi.

Valpuri Kynin tapaus

Ruotsin suurvaltakausi 1600-luvulla oli puhdasoppisuuden aikaa Euroopassa. Inkvisitio riehui katolisissa maissa. Syntistä elämää vastustaneet puritaanit saivat jopa suljettua ja lopulta purettua Shakespearen kuuluisan Globe-teatterin vuonna 1642.

Osattiin sitä Turussakin. Piispa Rothovius taisteli ankarasti noituutta ja magiaa vastaan ja pommitti papistoa kirjeillä ja vaati noitia tapettavaksi. Tunnetuin tapaus lienee Valpuri Kynin kohtalo.

Alioikeus oli tuominnut Valpuri Kynin noitana kuolemaan, koska vesikokeen tulos oli selvä. Valpuri oli tungettu säkkiin ja säkin suu pistetty tiukasti kiinni ja hänet oli viskattu Aurajokeen. Valpuri ei ollutkaan hukkunut, vaan jäi kellumaan Aurajoen pinnalle, mikä oli alioikeuden mukaan varma merkki noituudesta.

Valpuri Kynin noituussyyte eteni hovioikeuteen, missä Valpuri vakuutti syyttömyyttään. Hän onnistui selittämään kellumistaan sillä, että oli pitänyt vedessä suunsa kiinni. Hovioikeus osoitti humaanisuutta ja tyytyi karkottamaan Valpurin Turusta.

Kun sinappi loppui

Vuosisatojen saatossa tuomiokirkko on ryöstetty lukuisia kertoja, eikä varastettujen aarteiden määrää tiedä kukaan. Arvoesineitä ja rahoja myös piiloteltiin kirkkoon ja sen läheisyyteen.

Yhden aarteen tarina alkoi vuonna 1802, jolloin kirkon läheisellä uuden akatemian tontilla, teologian professori Jakob Tengströmin talon vieressä, oli alkamassa rakennustyöt. Vanhat rakennukset oli jo purettu uuden akatemiatalon tieltä.

Tengströmin huushollissa valmisteltiin päivällistä, kunnes huomattiin, että tuiki tarpeellinen mauste, sinappi, oli päässyt loppumaan. Tengströmien renki Mikko Juhananpoika laitettiin nopeasti sinapinhakureissulle Uudenmaan tullissa asuvan Strömdalin muorin luo.

Mikko-renki oikaisi akatemian rakennustyömaan poikki ja kuinkas ollakaan: jalka lipsahti lahonneen puulaudan läpi puuarkkuun, joka oli täynnä hopearahoja. Renki haki isäntänsä professorin paikalle ja he raahasivat aarrearkun Tengtströmeille ja alkoivat laskea: 8 000 hopearahaa, joista vanhimmat oli lyöty vuonna 1666 ja uusimmat vuonna 1710 sekä yhdeksän hopealusikkaa, joista yhdessä luki Bartold Festing. Professori ja renki kätkivät arkun aarteineen tuomiokirkon sakaristoon, jota pidettiin siihen aikaan Turun turvallisimpana säilytyspakkana.

Raha-aarteen oikeasta omistajasta kehkeytyi pitkä ja verinen riita. Renki piti saalista omanaan, samoin akatemia, jonka tontilta kätkö oli löytynyt. Lusikan varteen nimensä saanut Festing oli omasta mielestään ainoa omistaja.

Sitten alkoi erikoisten ja osin vanhentuneiden lakipykälien metsästys ja uusia omistajakandidaatteja alkoi ilmaantua kasapäin milloin minkäkin pykälän perusteella. Riidat loppuivat vasta, kun koko saalis ryöstettiin tuomiokirkosta. Rahoja ja lusikoita ei koskaan löydetty.

Sinapinhakureissun seuraukset näkyvät tänäkin päivänä, sillä sakariston ikkunoihin lisättiin ryöstön jälkeen rautakalterit ja oviaukon pieliä vahvistettiin graniitilla. Kyseessä oli juuri se seinä, joka arkeologi Juhani Rinteen tutkimuksen mukaan oli vielä jäljellä Unikankareella 1200-luvulla, ennen tuomiokirkon rakentamista, sijainneesta pienestä kirkosta.

Mikko Juhananpojan sinapinhakumatkan tuloksena turkulaisilla on siis tuomiokirkossaan Suomen vanhin seinä.