“Turkuseura tarjoaa hauskaa yhdessä tekemistä ja Turku-rakkautta”

Turkuseuran kevätkokous paketoi yhdistyksen vuoden 2021. Koronasta huolimatta vuosi oli onnistunut.

Turun kevät on alkanut virallisesti: Turkuseuran kevätkokous on järjestetty onnistuneesti Brinkkalassa. Kokouksessa käsiteltiin viime vuoden vuosikertomus ja tilinpäätös.

Koronasta huolimatta kaikkien turkulaisten ja Turun ystävien yhdistyksen vuosi oli onnistunut.

Vuosi 2021 huipentui maailmanhistorian ensimmäisen Turku-muistipelin julkaisemiseen. Peli myytiin loppuun viikossa.

– Peliä olivat tekemässä useat Turkuseuran aktiivit, joten sitä voi kutsua rehellisesti aidoksi turkuseuralaiseksi taidonnäytteeksi. Tästä erityiskiitokset aktiiveillemme Lauri Palmuselle ja Laura Tikkaselle, sanoo toiminnanjohtaja Kati Leskinen.

Koronasta huolimatta Turkuseuran jäsenmäärä kasvoi. Föripuodin myyjinä aloitti uusia innokkaita vapaaehtoisia, kuten Ulla Kaarnavaara ja Leena Aho – ja jatkoi luottomyyjänä tunnettu Leena Suominen.

– Vapaaehtoisuus on Turkuseuran voimavara. Vapaaehtoistyön laadukkaan johtamisen ja koordinoinnin sekä yhdistyksen menestyksekkään johtamisen takaamiseksi aloitin toiminnanjohtajana järjestöjohtamisen koulutuksen marraskuussa, kertoo Leskinen.

Yhdistys käynnisti myös harjoittelijayhteistyön, jonka avulla yhdistyksen jäsenhankintaan ja markkinointiin saatiin uutta osaamista ja ideoita. Turkuseuran verkkosivut uudistettiin ja Föripuoti avattiin kivijalkakaupan lisäksi myös verkkoon.

Koronasta huolimatta paljon Turku-tapahtumia

Koko Vanhankaupungin kehittäminen sai vuoden aikana vauhtia. Erityisen onnistuneita tapahtumia olivat Vanhan Suurtorin kirpputori ja Turun päivän tapahtuma, joka toteutettiin yhteistyössä kaupungin kanssa.

– Alueella vieraili päivän aikana tuhansia ihmisiä ja tapahtuma sai paljon kiitosta. Suurtori noteerattiin loistavana tapahtumamiljöönä. Toivomme, että Turun päivää voitaisiin viettää alueella samalla tyylillä myös tänä vuonna, sanoo Leskinen.

Vuoden aikana järjestettiin useita upeita kävelykierroksia lapsille ja aikuisille sekä ruotsiksi että suomeksi. Syyskuussa valittiin uudet Turun flikka ja poika Matilda Gustafsson ja Abdel Bettahar sekä Vuoden kulttuuriturkulainen, kuvataiteilija Erika Adamsson. Turun murretta tarjoiltiin muun muassa murrepubivisojen, murrekerhojen ja käännöstöiden muodoissa.

Turkuseura toteutti myös yhteistyössä improvisaatioyhtye Kommenttiraidan kanssa Turun laulu -kiertueen, jolla tehtiin asukkaiden kanssa yhdessä jokaiselle Turun kaupunginosalle oma tunnussävelmä. Ne esitettiin kahdessa konsertissa Turun päivänä ja saivat suuren suosion.

– Järjestöjohtamisen kurssi on lisännyt ymmärrystä järjestökentän nykytilasta ja tulevaisuudesta. Selvää on, että meidän yhdistysten on pohdittava isosti, mikä on tuottamamme lisäarvo ihmisille, miten me teemme kunkin elämästä paremman, kun jokaisen vapaa-ajasta käydään taistelua työpaikan, perheen, harrastusten ja muun vapaaehtoistyön välillä.

– Me Turkuseurassa lähdemme siitä, että tarjoamme innostunutta ja hauskaa yhdessä tekemistä ja Turku-rakkautta. Nyt ja tulevaisuudessa, sanoo Turkuseuran toiminnanjohtaja Kati Leskinen.

Lue Turkuseuran koko vuosikertomus tämän linkin takaa.