Syyslomalla Brinkkalaan – Nappe Naakan suunnistustehtävä koko perheelle

Turkuseuran Lasten matkaopas Turkuun -kirjan Nappe Naakan etsintäpartio kokoontui lauantaina. Nyt Nappe tarvitsee jälleen lasten apua.

Turkuseuran Föripuoti täyttyi lauantaina 15. lokakuuta innokkaista lapsista, kun Turkuseuran julkaiseman Lasten matkaopas Turkuun – Nappe Naakan matkassa -kirjan päähenkilö Nappe kutsui etsintäpartion kokoon.

Nappe Naakka yhdessä ystävänsä Rairai Riikinkukon kanssa viihdyttivät lapsiperheitä maksuttomassa tapahtumassa, jossa harjoiteltiin kirjassa esiintyvien lintujen ääntelyä ja liikkumista, arvuuteltiin turkulaisia nähtävyyksiä sekä etsittiin Napen hukkaamia haarukoita Vanhan Suurtorin alueelta.

– Tapahtuman ohjelma oli monipuolista ja se oli kokonaisuudessaan onnistunut. Kotiin päästyään lapset jatkoivat lintujen ääntelyä koko illan, kommentoi eräs osallistuja.

Haarukat hukassa – Lapsiperheiden apua kaivataan

Hajamielinen Nappe tarvitsee jälleen Turun lasten apua, sillä puolet lauantaina löydetyistä haarukoista on hävinnyt uudelleen Vanhan Suurtorin alueelle.

Tällä kertaa etsintää voi suorittaa omatoimisesti koko perheen voimin syyslomaviikon aikana 17.–22. lokakuuta. Kartan, johon on merkitty viiden kadonneen haarukan paikat, saa Föripuodista liikkeen aukioloaikoina. Etsintää voi toteuttaa itselle sopivana ajankohtana.

Kartta sisältää tehtävän, jonka voi palauttaa Föripuotiin. Haarukoiden löytäjät palkitaan pienellä palkinnolla.

Etsintätehtävä pohjautuu Lasten matkaopas Turkuun – Nappe Naakan matkassa -kirjaan. Teos on myynnissä Turkuseuran Föripuodissa (Vanha Suurtori 3) ma-pe klo 11–17, la klo 11–15. Syyslomatarjouksena kirja kaikille jäsenhintaan: 12 euroa!