Manun pelikaverit: “Koivisto opetti mielellään lentopalloa”

Jo kymmenet turkulaiset ovat jakaneet muistojaan presidentti Mauno Koivistosta. Muistojen pohjalta julkaistaan Turun päivänä Suomen Turku -lehden erikoisnumero.

Turkuseura on kerännyt kaupunkilaisten Manu-muistoja huhtikuusta alkaen. Muistot piirtävät kuvaa edesmenneestä presidentistä turkulaisena, joka oli “yksi meistä”.

– Lähes jokainen muistelijoista on korostanut, että vaikka hän oli todella lukenut ja sivistynyt, hän ei korostanut itseään, vaan oli kaikille ystävällinen kansanmies, kertoo muistoja kerännyt projektityöntekijä Aleksi Kauppinen.

Lentopalloa turvamiesten kanssa

Erityisesti lentopalloon liittyviä muistoja on tullut runsaasti. Vaikka Koiviston ura vei hänet pois Turusta, hän ei ikinä hylännyt Turkua ja turkulaisia.

Presidenttinä Koivisto kutsui useita turkulaisia veteraanilentopalloilijoita pelaamaan Kultarantaan, kesävirka-asunnolleen Naantaliin. Myös Koiviston autonkuljettaja, puutarhuri sekä turvamiehet joutuivat usein kentän puolelle.

– Jos taitoja ei ollut, Koivisto opetti mielellään. Joukkue täytyi saada kasaan, kertoo Kauppinen.

Muistelijoiden mukaan presidentin henkilökunta oli kuitenkin erittäin ylpeä presidentistään, vaikka kaikki eivät aina pelaamisesta innostuneetkaan. Kesäaikaan Kultarannassa pelattiin viikoittain.

– On onni, että olen saanut tavoitettua Koiviston vanhoja turkulaisia pelikavereita.

Muistot taltioidaan kaupunginarkistoon

Herkullisimmat Manu-tarinat säästetään Suomen Turku -lehden erikoisnumeroon, joka julkaistaan Turun päivänä 17. syyskuuta. Kerätty muistitieto arkistoidaan myös Turun kaupunginarkistoon.

– Muistot arkistoidaan, jotta myös tulevaisuuden tutkijoiden on mahdollista hyödyntää tätä moniäänistä ja laajaa kaupunkilaisia osallistanutta muistitietoaineistoa.

Muistitiedon keruu jatkuu maanantaihin 15. toukokuuta. Muistoja voi jakaa Turkuseuran kotisivuilta löytyvällä verkkolomakkeella tai puhelimitse.

Lisätiedot:
Aleksi Kauppinen
040 522 9063
aleksi.kauppinen@turkuseura.fi