Lasten Suurtori antaa äänen Turun lapsille

Koko perheen tapahtumassa lapset pääsevät suunnittelemaan Turun Vanhaankaupunkiin toimintaa ja tekemistä.

Turkuseura järjestää Vanhalla Suurtorilla Lasten Suurtori –tapahtuman lauantaina 7. toukokuuta klo 11–14. Tapahtumassa lapset pääsevät itse kertomaan ja suunnittelemaan, mitä he haluavat kokea, nähdä ja maistaa tulevaisuudessa Brinkkalan pihalla ja Vanhalla Suurtorilla.

Tapahtuma suunnattu noin 5-10 –vuotiaille lapsille ja heidän perheilleen. Lapset pääsevät osallistumaan maalaamalla, piirtämällä ja äänestämällä. Tapahtumassa kierretään rasteja, joilla työskentelyä ohjaavat alueen historiaan – ja ehkäpä myös tulevaisuuteen – liittyvät hahmot.

Yhdellä rastilla työskentelyä ohjaa Brinkkalan poliisimestari, toisella taiteilija. Kolmannella rastilla kohdataan leipuri, jonka kanssa lapset pääsevät tekemään muovailuvahasta ja luonnonmateriaaleista ruoka-annoksia ja kokoamaan toiveannoksistaan ruokalistoja. Kenraalikuvernööri Pietari Brahen pisteellä lapset pääsevät tekemään päätöksiä eli äänestämään.

Historiaa, musiikkia ja pomppulinna

Rastien hahmot kertovat alueen rikkaasta historiasta. Lapset pääsevät kuulemaan Brinkkalan talon toiminnasta, Turun kansainvälisestä historiasta ja eri aikakausien turkulaisherkuista.

– Leipuri tietää esimerkiksi sen, että vuonna 1815 Turussa oli 18 ravintolan pitäjää eli trahtööriä. Taiteilija osaa kertoa, että alueella järjestettiin aikoinaan paljon tanssiaisia, joihin lapsetkin osallistuivat, kertoo Turkuseuran toiminnanjohtaja Kati Leskinen.

Suunnittelurastien lisäksi koko perheen maksuttomassa tapahtumassa pääsee kokeilemaan pomppulinnaa ja kuulemaan musiikkia Kommenttiraita-duon tarjoilemana. Naposteltavaa tarjoilee kaffetaukopyörä Tyyne.

Vanhasta Suurtorista kohtaamispaikka

Tapahtuman yhteistyökumppaneina ovat Turun kaupunki ja Turun Vanhankaupungin kehittämishanke.

Turun kaupungin tavoitteena on, että Turun Vanhakaupunki nostetaan arvoiseensa asemaan paitsi vetovoimaisena matkailukohteena myös eurooppalaisuutta huokuvana kohtaamisten keitaana. Lapset ja lapsiperheet ovat tärkeitä kohderyhmiä alueen sisältöjä määriteltäessä.

Tapahtuman tavoitteena on kerätä tietoa siitä, mitä lapset haluaisivat nähdä ja tehdä Vanhan Suurtorin alueella. Tapahtumasta kootaan materiaalia, jonka avulla pystytään viemään alueen kehitystä eteenpäin.

– Alueesta halutaan luoda kohtaamispaikka, josta löytyy monipuolisesti palveluja ja tapahtumia, sanoo toiminnanjohtaja Kati Leskinen.

Turkuseura on sitoutunut Vanhankaupungin kehittämiseen järjestämällä alueelle toimintaa. Yhdistys koordinoi muun muassa alueen toimijoiden Brinkkala-ryhmää, jossa suunnitellaan ja toteutetaan alueelle tapahtumia.