Turkuseura avasi kesäkuussa Turku-puodin Turun kauppahalliin. Nyt yhdistys aloittaa Ilta Kauppahallissa -tapahtumasarjan.
Turkuseuran muutto Turun kauppahalliin on osoittautunut onnistuneeksi ratkaisuksi. Yhdistys avasi halliin kesäkuussa Turku-puodin, jossa myydään Turku-teemaisia tuotteita ja kerrotaan Turkuseuran toiminnasta. Puoti on yhdistyksen jäsenten asiakaspalvelupiste, josta myös kaikki turkulaiset ja turistit saavat Turku-vinkkejä.
Turkuseura osallistuu hallin tapahtumiin yhdessä muiden toimijoiden kanssa ja järjestää paikalla myös omia tapahtumia. Nyt yhdistys lanseeraa Ilta Kauppahallissa -tapahtumasarjan, jossa ovat keskiössä turkulaiset teemat.
Ensimmäisenä aloitetaan Turku-lukupiiri 19. marraskuuta. Tapahtuman vieraana on kirjailija, tuore kulttuuriturkulainen Ann-Christin Antell. Hänet tunnetaan muun muassa Puuvillatehdas-kirjasarjasta, jossa tehdään fiktion keinoin eläväksi Turun suuri teollistumisen aika 1800-luvun puolivälistä 1920-luvulle.
Lukupiirissä keskustellaan Antellin kirjoista ja Turusta. Herkkuja ja juotavaa on tarjolla MBakeryssä. Lukupiirin vetäjänä on Turkuseuran aktiivi ja lukutoukka Anne Savolainen.
Joulukuussa Turku-puotiin saadaan myyntiin uusi painos suositusta Turku-muistipelistä. Sen tiimoilta hallissa järjestetään kaikille avoin Turku-muistipeliturnaus 10. joulukuuta.
Tapahtumien ajankohtaiset tiedot löytyvät Turkuseuran verkkosivujen tapahtumakalenterista.
Muutto innosti vapaaehtoisia
Muutto Brinkkalan talosta Vanhalta Suurtorilta Kauppahalliin on innostanut Turkuseuran toimintaan mukaan useita uusia kaupunkilaisia.
– Turkuseura on yhteisö ja aktiiviset vapaaehtoiset ovat elinehtomme. Olen mielettömän iloinen siitä, että luottovapaaehtoistemme lisäksi mukaan on liittynyt iso joukko uusia turkuseuralaisia, sanoo Turkuseuran toiminnanjohtaja Kati Leskinen.
Turun kauppahalli on yksi kaupunkilaisten tärkeimmistä kohtaamis- ja kauppapaikoista.
– Haluamme olla siellä, missä turkulaiset ovat. Kauppahalli on meille oikea paikka.
Leskisen mielestä hallin ainutlaatuisella tunnelmalla on suuri merkitys siinä, että vapaaehtoiset viihtyvät puodissa.
– Hallin taika on paitsi asiakkaissa ja historiallisessa rakennuksessa, myös toimijoiden ja yrittäjien välisessä lämpimässä ja tsemppaavassa ilmapiirissä. Tunsimme kuuluvamme yhteisöön siitä hetkestä lähtien, kun kannoimme tilaan maaliämpärit ja lastulevyt remonttia varten. Vastaanotto oli sydämellinen.