Föri selkokielellä

Diakonia-ammattikorkeakoulun opiskelijat ovat selkokielen kurssilla onnistuneet tekemään selkokielisen yhteenvedon föristä, jota ei aiemmin ollut. Jotta teksti saavuttaisi yleisönsä, julkaisemme sen täällä:

Föri on jokilautta Turussa. Se kuljettaa ihmisiä Aurajoen yli.
Aikoinaan Aurajoen yli kuljettiin soutuveneillä. Myöhemmin joen yli pääsi Tuomiokirkkosiltaa ja Auransiltaa pitkin. Joen ylityspaikkoja tarvittiin kuitenkin enemmän, koska soutuveneisiin mahtui liian vähän ihmisiä. Sen takia tarvittiin jokilauttoja. Niihin mahtui paljon enemmän ihmisiä.

Aurajoen yli on kulkenut kaksi eri lauttaa. Ensimmäiseksi tuli lautta, joka kulki ylempänä jokea. Sen nimi oli ylinen föri. Ylisen förin tilalle rakennettiin silta. Silta tunnetaan nykyään Martinsiltana. Ylinen föri kulki vuosina 1856–1940.

Nykyinen föri eli alinen föri alkoi kulkemaan vuonna 1904. Se kulkee vielä tänäkin päivänä. Se on Suomessa ainoa lautta, joka kulkee joessa.

Förissä matkustaminen ei maksa mitään. Föri on monille ihmisille tärkeä kulkuväline. Föriin on helppo kulkea, mutta se ei ole täysin esteetön.

Esteettömyys tarkoittaa, että paikka tai palvelu on kaikille helposti käytettävissä. Esteettömyyteen voivat vaikuttaa vuodenajat. Esimerkiksi talvella föriin meneminen voi olla vaikeampaa kuin kesällä.

Förin kyytiin voit mennä

  • Polkupyörällä
  • Sähköpotkulaudalla
  • Lemmikkien kanssa

Polkupyörää ja sähköpotkulautaa pitää taluttaa, kun matkustat förillä. Lemmikit eivät saa olla vapaana förissä. Niiden pitää olla kytkettyinä. Esimerkiksi koiran pitää olla hihnassa. Föriin ei saa mennä mopoilla tai skoottereilla.

Föri on suosittu turistinähtävyys Turussa. Föriä käyvät katsomassa monet Turussa vierailevat. Föri kulkee kesällä ja talvella aamusta iltaan.

Tarkemmat aikataulut ja tiedot löydät Turun kaupungin verkkosivulta.

Kirjoittajat: Antonio Rondan de Noisternig & Katariina Tupala

Kuva: Antonio Rondan de Noisternig