Aiju von Schöneman: ”1600-luvun Turussa olisin ollut lempeä tilanomistaja”

Turkulaiset saivat torstaina 10. helmikuuta suru-uutisen Aiju von Schönemanin kuolemasta. Hän menehtyi pitkäaikaisen sairauden uuvuttamana 82-vuotiaana.

Schöneman oli kulttuurivaikuttaja ja -persoona, joka tunnettiin Turussa erityisesti Turun tuomiokirkon ja linnan oppaana. Hän vaikutti myös lukuisissa luottamustehtävissä Turun kaupungilla sekä kirkkovaltuustossa ja -neuvostossa.

Schöneman oli mukana Turkuseuran toiminnassa. Hän oli muun muassa tekemässä Suomen Turku -lehteä ja ideoikin uusia juttuaiheita vielä vuonna 2019. Turkuseura kustansi hänen muistelmateoksensa (2014), joka myytiin loppuun. Vuonna 2007 Turkuseura valitsi hänet Vuoden kulttuuriturkulaiseksi.

Lokakuussa 2019, kun Aiju täytti 80 vuotta, Suomen Turku -lehden toimittaja Christina Torro haastatteli häntä. Haastattelussa selvitettiin, mitä turkulaiset eivät tiedä Aijusta. Julkaisemme Aijun ajatukset nyt uudelleen, hänen muistoaan kunnioittaen.

Asia elämässäsi, joka muutti tarinan suuntaa?

– Kun pääsin Turkuun lukioon. Olen Sotkamosta kotoisin ja Kainuussa on tietysti ihanaa olla, mutta siellä ei ollut lukiota. Arkkitehti-setäni asui Turun tuomiokirkon takana ja muutin heille asumaan. Setäni oli aika erikoinen persoona, mutta opin tapakulttuuria ja ymmärtämään taiteita ja taiteilijoita. Hän myös soitti viulua ja kuunteli klassista musiikkia, mikä johdatti minut taas musiikin maailmaan. Ja kun Tuomiokirkon kellot klonkotti siinä lähellä, niin todella tunsi olevansa jossain aivan uudessa maailmassa.

Miltä vanheneminen tuntuu?

– Sehän on ikälisää, joka ei näy rahassa vaan kropassa. Kerran istuin bussissa ja hymyilin jollekin pikkupojalle. Hän siitä rohkaistuneena huudahti minulle: “Täti hei, minulta irtosi hammas!” Minä siihen, että “niin minultakin!”. Seuraavaksi poika huudahti: “Täti hei, mä kompastuin eilen!” Johon minä, että “niin minäkin kompastuin!”. Vanha sanonta pitää siis paikkansa: kerran nuori, kahdesti lapsi.

Mitä turkulaiset eivät tiedä sinusta?

– Tatuoinneistani turkulaiset tuskin tietävät, koska ne ovat niin piilossa. Ensimmäisen, lootuksen kukan, otin irtisanouduttuani taidepörssin toimitusjohtajan paikalta. Kukka nousee mudasta kohti valoa, mikä muistuttaa siitä, etten ole mikään pörssi-ihminen vaan humanisti! Toinen, Jin ja jang taas, valo ja pimeys siinäkin. Kehotan aina ihmisiä olemaan positiivisia, sillä viisaan sanonnan mukaan “vain valossa näet varjosi”.

Lempipaikkasi Turussa?

– Aurajoen jokinäkymä on uskomattoman kaunis, kun joki on valaistu illalla. Pidän kovasti myös nykyisestä kodistani, Iso-Heikin palvelutalosta. Pihamaa on hyvin hoidettu ja ylimmästä kerroksesta näen taivaan ja linnut. Mutta Aurajokinäkymää ei kyllä voita mikään.

Kauneinta, mitä Turussa on säilytetty?

– Olen onnellinen, että Turun kukkuloita ei ole rakennettu täyteen, vaan ne ovat edelleen suurimmaksi osaksi puistokäytössä. Esimerkiksi Samppalinnanmäellä on oma puupuisto, jossa minullakin on oma nimikkopuu, puistolehmus.

Kauheinta, mitä Turussa on tuhottu?

– Keskustamaisema: keskustaa ei saisi enää enempää tuhota ja tiivistää. Toivottavasti uudelle torille tulee kojuja ja pieniä kauppoja, kansainvälistä tunnelmaa.

Turku vuonna 2050. Millainen paikka se olisi?

– llman kulttuurihistoriaa meistä tulee luonnonhistoriaa, se on hyvä muistaa. Kun katsoo historiaa taaksepäin voi huomata, että kahden sukupolven jälkeen on aina tullut jokin kriisi, valtioiden välinen kybervarustelu. On hyvin vaikeaa kuvitella, mutta tietysti toivon, että humanismi palaa.

Jos olisit elänyt 1600-luvun Turussa, kuka olisit ollut?

– Olisin ollut joku lempeä tilanomistaja. Sukuni on tullut 1700-luvulla Suomen puolelle, eikä sukuhistoriassamme ole tiettävästi henkilöitä, jotka olisivat sortaneet tai orjuuttaneet muita.

Tunnin juna – mitä mieltä?

– Ei kiitos. Mennä vilahdetaan paikasta toiseen nopeammin ja nopeammin, ja sekin aika näppäillään kännykkää mitään näkemättä. Pitäisi ymmärtää, mihin siirrytään ja sisäistää, mitä ikkunasta näkee. Matkan teossa sielun pitää pystyä siirtymään mukana. Päättäjille haluaisin viestittää, että ratavarren maisemat voisi käyttää paremmin hyödyksi. Talojen seiniin voitaisiin maalata kauniita muraaleja, joihin olisi kuvattu Vanhaa Turkua ja Turun historiaa. Siinä olisi turisteille ja muille matkalaisille katsomista junan ikkunasta ja saisimme näin kerrottua ainutlaatuisesta historiastamme.