Tuotteet

Turkuseura tekee Turkua tunnetuksi ja vahvistaa turkulaisten yhteenkuuluvuuden tunnetta Turku-tuotteillaan. Yhdistyksen oma kauppa, Turku-puoti, myy Kauppahallissa Turkuseuran omia ja muiden paikallisten toimijoiden tuotteita. Valikoimaan kuuluu kirjoja, pelejä, elintarvikkeita ja lahjatuotteita.

KIRJAT

Vuoden 2024 keväällä julkaistiin Suomen Turku – fiilistelykirja Turusta. Kirja kertoo Suomen vanhimman kaupungin tarinaa tunnelmallisina kuvina ja kiinnostavina teksteinä, joita tarjoillaan suomeksi, ruotsiksi, englanniksi ja turuksi.

Vuonna 2022 Turkuseura julkaisi Turku-aiheisen tehtävä- ja värityskirjan. Lasten matkaopas Turkuun – Nappe Naakan matkassa -kirjan sivuilla pääsee värittämään, laskemaan, etsimään ja löytämään. Sivuilla on tehtävien ja värityskuvien lisäksi tarjolla hauskoja tietoiskuja Turusta. Kirjan tekstiosiot ovat suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.

Turkuseura on julkaissut Turku-aiheisia kirjoja 1960-luvun lopulta asti. Ensimmäinen julkaisu oli kaskukirja Klaari o, sano föriäijä (1968). Kaikkiaan kirjoja on julkaistu 50. Kirjoissa on kävelty puistojen, jugendtalojen ja 1920- ja 30-lukujen Turussa, tirkistelty Turun pihojen kätköihin ja kerrottu siltojen ja förien tarina. Niissä on kuljettu 1940-luvun Turussa ja esitelty Turkua eri aikoina julkaistuissa postikorteissa. Turun murteesta on julkaistu kaskuja, pakinoita ja sanakirjoja.

PELIT

Turkuseura julkaisi vuonna 2025 uuden version huippusuositusta Turku-muistipelistä. Muistipeli tarjoaa taattua Turku-nostatusta 36 kuvaparin paketissa. Korteissa näkyvät tunnetut turkulaiset ihmiset, rakennukset, tuotteet ja ilmiöt. Pelin ensimmäinen versio julkaistiin joulukuussa 2021 ja myytiin loppuun kahdessa päivässä.

Vuonna 2024 toteutettiin Turun paloja -palapeli. Tuhannen palan kokonaisuus kokoaa yhteen niin palapeliharrastajat kuin Turun ystävät, jotka haluavat fiilistellä Turkua. Kollaasikuvasta löytyvät Turun legendaarisimmat maamerkit ja turkulaisuuden symbolit.

MANU-TUOTESARJA

Vuonna 2020 julkaistiin Manu-tuotesarja, jolla kunnioitetaan edesmennyttä presidentti Mauno Koivistoa ja nostetaan hänet esille turkulaisena. Sarja sisältää mukeja, kangaskasseja, lakuja, magneetteja, tiski- ja keittiöliinoja, kortteja ja julisteita.
Presidentti Mauno Koiviston juuret ovat Turussa ja hän on tehnyt Turkua ja Turun murretta laajasti tunnetuksi. Hän oli perustamassa Turkuseuraa vuonna 1957 ja oli yhdistyksen kunniajäsen.

MURRETUOTTEET

Turkuseura nostaa Turun murretta erilaisin tuottein, Valikoimaan kuuluu muun muassa trasuja eli tiskirättejä, kortteja, kahvia ja teetä, glögiä ja kuohujuomaa, haalarimerkkejä sekä paita.

SUOMEN TURKU – ÅBO VÅR STAD -LEHTI

Turkuseura on julkaissut vuodesta 1959 asti Suomen Turku – Åbo vår stad -lehteä, turkulaisuuden pää-äänenkannattajaa ja Turun kuuminta paikallismediaa. Lehden sivuilla kerrotaan Turun historiasta, nykypäivästä ja tulevaisuudesta kiinnostavien ihmisten ja ilmiöiden kautta.