Vanhaa Suurtoria on elävöitetty eniten paperilla –konkreettiset teot puuttuvat

Voisiko Taiteen talon konseptin levittää Vanhalle Suurtorille ja sen kiinteistöihin? Toiminnanjohtaja Kati Leskinen pohtii Suurtorin elävöittämisen tuloksia Turkuseuran muuton kynnyksellä.

Lasten kahvila tai kioski. Leikkipuisto, liikennepuisto – tai vaikkapa Mini-Turku! Brinkkalan poliisimestarin pisteen lupa-anomuksiin sateli hienoja ehdotuksia Turkuseuran vuonna 2022 järjestämässä Lasten Suurtori -tapahtumassa, jossa lapset ideoivat tekemistä Vanhalle Suurtorille.

Turkuseura ja muut toimijat ovat tehneet parhaansa Suurtorin elävöittämiseksi järjestämällä alueella tapahtumia ja pitämällä avoinna putiikkejaan ja toimintojaan.

Toimijoilla on ollut tahtoa.

On järjestetty Turku-kirppareita ja Brinkkala-tapahtumasarja lapsille ja aikuisille. Presidentti Mauno Koiviston juhlavuoden Manu-ulkoilmanäyttely toi alueelle tuhansia ihmisiä. Onnistunut tapahtuma on ollut myös Taito Varsinais-Suomen erityistä tukea tarvitsevien ihmisten käsityö- ja taidemarkkinat, Meidän markkinat.

Turkuseura on ehdottanut alueelle lisäksi uusia toimintoja, kuten luistinrataa. Turun Sanomien päätoimittaja Jussi Orell noteerasi ehdotuksen ”konkreettiseksi avaukseksi” pitkään jatkuneen suunnittelun keskellä (TS 19.6.2022). Kaupunki totesi, että idea ei ole toteuttamiskelpoinen, vaikka tunnisti, että se tarjoaisi kaupunkilaisille talvikuukausien ajan uuden, aktiivisen syyn tulla Suurtorille.

*

Viime vuosina on käynyt niin, että Suurtorin kehittämistä on puitu raporteissa ja työryhmissä, mutta vähän on saatu näkyvää aikaiseksi.

Vanhakaupunki on ollut osa vuonna 2016 aloitettua Keskustan kehittämisen kärkihanketta. Vuonna 2021 esiteltiin Turun historiallisen keskustan ja yliopistojen alueen 137-sivuinen kehittämissuunnitelma. Se perustuu pitkälti olettamukseen, että uusien läpikulkuyhteyksien rakentamisella saadaan ihmisvirtoja alueelle ja näin satunnaista asiakasvirtaa.

Lähtökohdalla oli jo silloin useita heikkouksia. Esimerkiksi uusien siltojen tekeminen on pitkä projekti ja lisärakentaminen epävarmaa ja suhdanneherkkää.

Turun kaupunkisuunnittelujohtaja ja Keskustan kärkihankkeen hankejohtaja Timo Hintsanen ja Vanhankaupungin kehittämisen hankepäällikkö Tuija Alihaanperä kertovat Vanhankaupungin kehittämisprojektin keskeisiksi tuloksiksi kaupungin näkökulmasta viisi asiaa. Ensinnäkin yhdessä tekeminen alueen eri toimijoiden kesken on vahvistunut. Toiseksi Vanhankaupungin alueelle on tehty opastamisen yleissuunnitelma.

Kolmanneksi tapahtumainfran rakentamisen hankesuunnitelma on saatu valmiiksi (toteutusaikataulu on vielä avoinna). Neljänneksi he mainitsivat Taiteen talon perustamisen, viidenneksi Kirkkopuiston Terassin.

Kirkkopuiston terassi tapahtumineen on loistava esimerkki siitä, miten Suurtorinkin kaupunkitilaa voisi käyttää enemmän. Terassialuetta lobattiin myös Suurtorille, mutta se syntyi Tuomiokirkontorille.

*

Taiteen talon, jonne Turkuseurakin muuttaa nyt toimistonsa, konseptin keskiössä on Turun Vanhankaupungin elävöittäminen. Talon tavoitteena on olla vetovoimainen, eri taiteenlajeja yhdistävä kohtaamispaikka tekijöille ja kokijoille. Tiloista 61 prosenttia on tarkoitettu avustettavan taiteen tilaksi ja kaupallisen, markkinahintaisen tilan määrä on 39 prosenttia.

Kyse on tahdosta. Kulttuuritahdosta.

Luovaa ”kaupunkipöhinää” syntyy sinne, missä on halpaa toimintatilaa ja missä ympäristössä itsessään on vetovoimaa. Suojellut, arvokkaasti korjatut tilat ovat vetovoimainen ympäristö, mutta eivät halpoja.

Taiteen talo luo nahkaansa elävän kaupunkikulttuurin korttelina. Suurtorin alue on puolestaan hiljentynyt entisestään, vaikka väki on löytänyt Taiteen talon tapahtumien pariin. Upea uutinen saatiin tällä viikolla, kun kerrottiin (TS 2.4.), että Luostarin Välikadulle tulee neljä uutta ravintolaa. Baarikatu lisää alueen vilinää ja buustaa toimintaa toivottavasti myös Suurtorille.

*

Turkulaisuus on vahva tunnetila, johon liittyy pitkä, ainutlaatuinen historiamme. Turku on ollut aina myös kansainvälinen. Uusille turkulaisille ja Turussa käyville on löydettävä mieleenpainuvia tapoja kertoa Turun tarinaa. Suurtori tarjoaa elämyksellisyydelle loistavat puitteet. Alue on Turun vanha keskusta ja kauppapaikka. Jo keskiajalla Suurtorin markkinoilla kuultiin monia kieliä.

Turku ansaitsee upean Vanhan Suurtorin, jossa on tarjolla elävää kaupunkikulttuuria ja laadukasta kahvila- ja ravintolatoimintaa ympäri vuoden. Voisiko Taiteen talon konseptin levittää Vanhalle Suurtorille ja sen kiinteistöihin? Näin aluetta ja tiloja vuokrattaisiin ja markkinoitaisiin yhden, selkeän konseptin ja hinnaston alla turkulaisille toimijoille.

Alueen elävöittäminen vaatii kaupungilta tahtoa ja tekoja, ei aivoriihiä.

Turku täyttää pian 800 vuotta ja juhlavuoden suunnittelu on käynnissä. Emmehän anna Vanhan Suurtorin ammottaa tyhjillään vielä silloinkin?