Turkuseura avaa joulupuodin Turun kauppatorille

Vanhan Suurtorin Föripuoti on avoinna laajennetuin aukioloajoin jouluun asti. Kauppatorin puoti on avoinna koko joulukuun.

Turkuseura avaa joulupuodin Turun kauppatorin Eerikinkadun paviljonkiin. Avajaisia vietetään glögitarjoilun kera torstaina 1. joulukuuta alkaen klo 11.

– Olemme joulukuun ajan läsnä Turun kahdella upealla torilla: Suurtorilla ja uudistuneella Kauppatorilla. Uskomme, että Turkuseura tulee tällä tavoin tutuksi yhä useammalle turkulaiselle, iloitsee Turkuseuran toiminnanjohtaja Kati Leskinen.

Föripuoti (Vanha Suurtori 3) on avoinna joulukuussa tiistaista perjantaihin klo 11–17 sekä neljänä peräkkäisenä joulumarkkinaviikonloppuna 26.–27. marraskuuta alkaen lauantaisin ja sunnuntaisin klo 11–17. Turkuseura tarjoaa myös ohjelmaa joulumarkkinoille. Nappe Naakka esiintyy markkinalavalla 11. ja 18. joulukuuta klo 12.30.

Föripuoti avaa joulun jälkeen ovensa tiistaina 10. tammikuuta.

Uudistetulla Kauppatorilla paljon jouluista ohjelmaa

Turkuseuran Kauppatorin joulupuoti on avoinna koko joulukuun maanantaista perjantaihin klo 11–18, lauantaisin klo 10–16 ja sunnuntaisin klo 11–15.

Uudistetulla Kauppatorilla on jouluista ohjelmaa jouluaattoon saakka. Kauppatorin esiintymislavan yhteyteen luodaan pallonmuotoinen taideinstallaatio, jonka inspiraationa on käytetty monelle lapsuudesta tuttua, ravistettavaa lumisadepalloa.

Tonttulasten taianomainen puuhapäivä 10. joulukuuta ilahduttaa lapsiperheitä tonttusuunnistuksella ja joulupukin tapaamisella. Turkuseura järjestää tapahtumassa Nappe Naakan etsintäpartion. Luvassa on myös kuoroesiintymisiä ja muuta ydinkeskustayhdistyksen järjestämää jouluohjelmaa.

– Olemme erittäin iloisia, että Turkuseuran joulupuoti avautuu torille joulukuuksi. Puodista saa vaikka bussimatkan lomassa hankittua turkulaisia ja arvostettuja joululahjoja pukinkonttiin, mikä helpottaa kiireisten kaupunkilaisten arkea. Joulupuodin tarjonta täydentää osaltaan hienosti torin valikoimaa, ja tuo mukanaan kunnon lisäannoksen turkulaisuutta, sanoo kauppapaikkapäällikkö Hanna-Maria Sjöbring Turun kaupungilta.