Paseruilla Portsaa, baareja ja Börsiä

Turkuseuran suositut kävelykierrokset starttaavat toukokuussa.

Turkulaiset saavat taas nauttia Turkuseuran järjestämistä kävelykierroksista eli turkulaisittain paseruista. Kevään kierroksilla päästään tutustumaan turkulaiskapakoiden historiaan, kurkistetaan Hamburger Börsistä avautuvaan kaupunkikuvaan sekä seikkaillaan Port Arthurissa eli Portsassa.

– Kovimmatkin Turku-ekspertit saavat kierroksilla varmasti uutta tietoa, lupaa Turkuseuran retkijaoston puheenjohtaja Nina Lepokorpi.

Suuren suosion vuoksi kierrokset Turun eri kapakoihin järjestetään uudestaan. Kävelyllä kerrotaan menneiden vuosisatojen kapakkakulttuurista kaupungissa. Turun kuppiloilla on esimerkiksi paljon erikoisia nimiä – nyt selviää, mistä ne juontavat juurensa.

Huhtikuussa järjestettiin jo koko perheen Portsa-kierros, toukokuussa on aikuisten vuoro.

– Kierroksella sukelletaan 1900-luvun Turkuun ja Portsaan. Samalla kuullaan, miksi alue haluttiin säästää kovan uudisrakentamisbuumin aikana, opas Anu Weeman kertoo.

Kolmas paseru vie hotelli Hamburger Börsiin – tuttavallisemmin Pörssiin. Kierroksella tutustutaan Hamburger Börsin historiaan ja nykyaikaan sekä katsellaan kaupunkimaisemia kattoterassilta.

Kierrosten oppaat ovat Turun matkailuoppaiden jäseniä. Liput ovat myynnissä Föripuodin verkkokaupassa osoitteessa turkuseura.fi/foripuoti/

Turkuseuran kävelyt eli paserut

Kapakkakierros

Millaista on ollut turkulainen kapakkakulttuuri entisaikaan? Kapakkakierroksella torstaina 5. toukokuuta klo 18–19.30 kuullaan tarinoita turkulaisesta juomakulttuurista ennen ja nyt.

Kävelyllä syvennytään neljän ravintolan historiaan ja kuullaan, mitä muuta jännittävää sisältyy kapakan nimeen tai alueeseen, jossa se sijaitsee. Kierros alkaa Kerttulinmäeltä Kerttulin Kievarista ja päättyy Uuden Apteekin ja Olavin Krouvin kautta Teiniin Vanhalle Suurtorille.

Oppaina ovat Nina Lepokorpi ja Anja Pietikäinen. Mukaan mahtuu kaksi opasryhmää, yhteensä 60 osallistujaa.

Portsa-kierros

Mistä tulee Portsan nimi Port Arthur, keitä olivat Portsan pojat? Entä miten Kakola ja pyykkinaru liittyvät yhteen Portsassa?

Kävelykierroksella torstaina 12. toukokuuta klo 18–19.30 kuullaan tarinoita siitä, miten työläiskaupunginosa muuttui urbaanin lapsiperheen paratiisiksi. Kierroksilla sukelletaan myös siihen, miksi Portsa uhkasi tuhoutua 1970-luvun kiihkeinä rakentamisen vuosina. Portsalaiset päättivät kuitenkin toisin ja nousivat vastarintaan.

Oppaina ovat Anu Weeman ja Tiina Gustafsson. Kierros lähtee Mikaelinkirkon pääovien edestä (Puistokatu 16). Mukaan mahtuu kaksi opasryhmää, yhteensä 60 osallistujaa.

Turun kattojen yllä

Näkymiä Börsiin ja Börsistä. Viinaa kieltolain aikana, raskaita painoja ja hienointa kristallia – mitähän muuta opastuksen aikana paljastuu?

Tiistaina 14. kesäkuuta klo 18–19 järjestettävällä kierroksella tutustutaan Hamburger Börsin historiaan ja nykyaikaan sekä katsellaan kaupunkinäkymiä Turun uusimmalta kattoterassilta.

Oppaina ovat Tiina Gustafsson ja Anja Pietikäinen. Mukaan mahtuu kaksi opasryhmää, yhteensä 40 osallistujaa.

Liput kävelykierrokselle voit ostaa täällä!