Föripuoti on nyt avoinna aina

Turkuseuran kivijalkakauppa on saanut kaverikseen 24/7 toimivan verkkokaupan. Myös Vanhalla Suurtorilla sijaitsevan kaupan aukioloaikoja on lisätty.

Turkuseura on avannut sivuilleen verkkokaupan, jossa voi tehdä Turku-aiheisia ostoksia ympäri vuorokauden. Verkossa on myytävissä Manu-sarjan tuotteita, Turku-kirjoja ja murretuotteita. Valikoimaa lisätään koko ajan.

– Ihmiset haluavat tehdä ostoksia silloin, kun heille itselleen sopii. Samalla tavoitamme Turku-fanit myös valtakunnallisesti, sanoo Turkuseuran toiminnanjohtaja Kati Leskinen.

Verkkokaupan ostokset voi noutaa Föripuodista tai ne voidaan postittaa. Vanhalla Suurtorilla sijaitsevan Föripuodin kesän aukioloaikoja on lisätty, joten ostoksille pääsee entistä useammin.

Kesäkuussa Föripuoti on avoinna tiistaista lauantaihin klo 11–17. Perjantain Vanhan Suurtorin kirpputorin aikana kauppa on avoinna klo 20 asti.

Heinäkuussa Föripuoti on avoinna maanantaista lauantaihin klo 11–17. Keskiaikaisten markkinoiden aikaan kauppa on avoinna myös sunnuntaina 4. heinäkuuta.

Uutuuksina Manu-lakut, t-paidat ja artesaanijäätelöt

Föripuodin valikoimiin on saatu myös uusia tuotteita. Tarjolla ovat hittituotteiksi nousseet Manu-lakut ja Manu-t-paidat. Presidentti Mauno Koiviston tyttären Assi Koiviston mukaan lakut olivat isän lempiherkkuja.

– Joskus lakupussi oli auki sen verran pitkään, että namut ehtivät vähän kovettua. Silloin isä laittoi pussin hetkeksi mikroon – kikka, jonka eräs turvamiehistä hänelle opetti, kertoo Assi Koivisto.

Lakut on valmistettu pöytyäläisellä Makeidon-makeistehtaalla.

Namien lisäksi Föripuodista saa nyt myös jäätelöä. Kaarinassa valmistetut POPS!:n herkkujäätelöt tehdään oikeista hedelmistä ja kotimaisista marjoista käsityönä. Tällä hetkellä pakastealtaassa ovat makuina mansikka-mango ja ananas-sitrus.

Föripuoti avoinna kesäkuussa: ti-la klo 11–17 (lisäksi pe 18.6. klo 16–20)

Föripuoti avoinna heinäkuussa: ma-la (lisäksi su 4.7. klo 11–17)

TUTUSTU FÖRIPUODIN VERKKOKAUPPAAN