Brinkkalan tapahtumaillassa turkulaisen rahanlyönnin historiaa

Rahanlyönti rantautui Suomeen 1400-luvulla. Ennen painettua rahaa ja pankkikortteja rahaa lyötiin hopeasta.

Turku oli keskiajalla ainoa paikka Suomessa, jossa lyötiin rahaa. Turkuseuran Ilta Brinkkalassa -tapahtumasarjassa torstaina 16. maaliskuuta klo 17 sukelletaan Turun linnassa toteutettuun rahanlyöntiin.

Turun museokeskuksen vastuualuepäällikkö Petteri Järvi kertoo illan aikana, miten rahaa lyötiin ja missä sijaitsi Turun rahapaja. Yleisö pääsee myös näkemään keskiaikaisia rahoja.

– Fyrkka, abo, kuusinainen, aurto. Rahalla on ollut monta nimeä. Ennen painettua rahaa ja pankkikortteja rahaa lyötiin hopeasta, kertoo Järvi.

Rahanlyönti rantautui Suomeen 1400-luvulla. Vuonna 2022 julkaistu Turun museokeskuksen teos Keskiaikaiset hopearahat – rahanlyönti Turun linnassa on kattava kokonaisuus rahanlyönnistä Turussa vuosina 1410–1558.

– Julkaisussa kerrotaan rahanlyönnin eri vaiheista, rahamestareista, rahapajoista, lyödyistä rahoista sekä sen aikaisesta rahan käytöstä, kertoo Järvi, joka on yksi kirjan toimittajista.

Ilta Brinkkalassa -tapahtumien torstaisarjassa sukelletaan Turkuun eri näkökulmista turkulaisten kirjailijoiden ja tutkijoiden johdolla. Tapahtumat järjestetään Brinkkalan talon Maistraatin salissa osoitteessa Vanha Suurtori 3.

Ilta Brinkkalassa -torstaisarja jatkuu arkkitehtuurilla, huonekaluilla ja opiskelijaelämällä

Rahateeman jälkeen Brinkkala-tapahtumien torstaisarjassa tarkastellaan Turkua arkkitehtuurin, huonekaluteollisuuden ja opiskelijaelämän näkökulmista.

30. maaliskuuta tietokirjailija Mikko Laaksonen johdattaa Arava-arkkitehtuurin maailmaan ja sen pohjoismaisiin vaikutteisiin Turussa. 20. huhtikuuta dosentti Maija Mäkikalli kertoo Nikolai Bomanista ja turkulaisesta huonekaluteollisuudesta. 4. toukokuuta palataan 1960- ja 1970-lukujen opiskelijaelämään tutkijatohtori Topi Artukan johdolla.

Keskustelujen vetäjänä on Vox Turku -dokumenteista tunnettu ja Turkuseuran hallituksen jäsen Aleksi Kauppinen.

Ilmoittaudu tapahtumaan mukaan täällä