Yleisötapahtuma: Itäharjulle asuntoja ja työpaikkoja

Itäharjun alue muuttuu voimakkaasti tulevina vuosina. Yleisötilaisuudessa selviää, millaisia suunnitelmia kaupunginosan kehittämiseksi on tehty.

Turkuseura ja Turun kaupungin kaavoitus järjestävät yhteistyössä keskiviikkona 9. kesäkuuta yleisötilaisuuden Itäharjun Voimakatu -asemakaavanmuutoksesta. Verkkotapahtuma on avoin kaikille turkulaisille.

Kaavanmuutos laaditaan Turun Tiedepuisto -kärkihankkeen alueelle eli Kalevantien, Voimakadun, Karjakadun ja Jaanintien rajaamalle paikalle. Turun kaupungin mukaan kyseessä on koko kaupunkiseudun merkittävin osaamisen ja korkean teknologian työpaikkojen kasvukeskus.

Suunnittelualueella sijaitsee muun muassa 1950–1980-luvuilla rakennettuja teollisuus-, varasto- ja liikekäytössä olevia rakennuksia sekä päivittäistavarakauppa ja rakentamattomia tontteja.

Tarkoituksena on kaavoittaa alue asunnoille ja työpaikoille. Tavoitteena on luoda seudulle myös sujuvat kävely-, pyöräily- ja joukkoliikenneyhteydet keskustan palveluihin ja lähivirkistysalueisiin.

Keskustele Voimakadun asemakaavanmuutoksesta

Alueen kaavoittamisesta kiinnostuneilla turkulaisilla on nyt mahdollisuus keskustella vireillä olevasta asemakaavanmuutoksesta asiantuntijoiden kanssa. Yleisötilaisuudessa turkulaiset pääsevät kysymään aiheesta Turun kaupungin kaavoituksen ja liikennesuunnittelun sekä maankäytön suunnittelusta vastaavan Arkkitehdit Anttila & Rusanen edustajien kanssa.

Kaavanmuutoksen lähtökohdista ja tavoitteista kerrotaan osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa.

Muita aiheeseen liittyviä aineistoja on kaavahaussa.

Liity mukaan Itäharjun Voimakatu -asemakaavanmuutosta koskevaan verkkotilaisuuteen 9. kesäkuuta klo 17.30–19 tästä.