Föripuodin flikat – keitä he ovat?

Turkuseuran Föripuodin hengen luovat ihanat vapaaehtoiset: kaksi Leenaa ja Ulla. Tutustu flikkoihin ja heidän talven tuotevinkkauksiin.

Vanhalla Suurtorilla sijaitsevan Föripuodin myyntitiskin takana on poikkeuksetta vastassa maskin takaa hehkuva hymy. Ihanat Turkuseuran aktiivit palvelevat ammattitaidolla sekä Turkua puhkuvalla intohimolla.

Asiakkaiden ja jäsenten keskuudessa jo suosituksi tullut sekä kävelevänä Turku-tietokirjana tunnettu Leena Suominen tutustui Turkuseuran toimintaan jo vuosikymmeniä sitten.

– Isäni on ollut Turkuseuran jäsen sen perustamisesta vuodesta 1957 saakka. Itselle seura tuli tutuksi kotiin saapuvan Suomen Turku -jäsenlehden kautta. Lisäksi olen syntynyt Heidekenillä, joten Turkuseuraan liittyminen oli luonnollinen ja itsestäänselvä asia, kuvailee Leena.

Työelämässä ollessaan Leena kävi satunnaisesti erilaisissa Turkuseuran järjestämissä tilaisuuksissa, mutta vasta eläkkeelle jäätyään hän alkoi olla seuran toiminnassa aktiivisemmin mukana. Föripuodin lisäksi Leenan voi myös bongata kuukausittain järjestettävän murrekerhon tapaamisissa.

– Turussa parasta on ehdottomasti Aurajoen ranta kokonaisuudessaan. Vahvana kakkosena tulevat Vanha Turku ja Tuomiokirkon ympäristö, jotka ovat merkittävässä asemassa osana turkulaista kulttuuriperintöä, kiteyttää Leena.

Föripuodissa Turku-tietoutta jakaa myös toinen Turkuseuran flikka, Ulla Kaarnavaara. Hän on ollut seuran jäsen jo pidemmän aikaa, joten päätös lähteä vapaaehtoiseksi oli helppo.

Ullalla on vuosien myyntikokemus ja hän auttaa löytämään juuri sellaiset tuotteet, mitä asiakas kaipaa.

– Rakastan Turun vesistöjä, joten lempipaikkojani Turussa ovat Ruissalon merenranta ja Aurajoki. Joki on erityisesti kesäaamuisin ihanan rauhallinen ja todella kaunis – juuri täydellinen ympäristö koiralenkkeihin, kertoo Ulla.

Föripuodin kolmas aktiivi on Leena Aho, jolle kotiseututoiminta on ollut lähellä sydäntä jo lapsuudesta saakka: partiossa ollessaan hän keskittyi kotiseutu-suoritusmerkkien keräämiseen. Merkit ansaittiin erilaisilla kotiseutua ja asuinaluetta kehittävien tehtävien suorittamisella.

– Tutustuin Turkuseuraan ensimmäistä kertaa, kun työskentelin kaupungin nuorisotoimessa ja teimme aloitteen nuorisojaoston perustamisesta. Nuorisojaoston jälkeen siirryin Turkuseuran ohjelmajaostoon ja siitä retkeilyjaostoon, joiden kautta päädyinkin vapaaehtoiseksi auttamaan messuille ja sille tielle olen jäänyt. Olen hyvin käytännönläheinen ihminen ja olen aina tykännyt tehdä asioita käsin, kertoo Leena.

Kun Leenalta kysyy hänen lempiasiaansa tai -paikkaansa Turussa, niin vastaus tulee kuin apteekin hyllyltä: vierasvenesatamassa sijaitseva Achim Kühnin Harmonia tai myös Valaan pyrstönä tunnettu veistos on ansainnut paikkansa Leenan sydämessä.

– Olin ikionnellinen, kun veistos näkyi työpaikkani toimiston ikkunasta. Maisemana Aurajoki kokonaisuudessaan on myös todella hieno. Joki ja sen ympäristö on ollut minulle aina tärkeä: olen lenkkeillyt sen maisemissa, hiihtänyt jäällä ja myös uinut joessa lapsena, muistelee Leena.

Sekä Leena Aho että Leena Suominen ruokkivat Turku-rakkauttaan Turkuseuran retkijaostossa, johon he kumpikin kuuluvat. Siellä he osallistuvat muun muassa opastettujen kierrosten eli paseruiden suunnitteluun. Heitä voikin tulla moikkaamaan kierroksille – samalla saa kerrytettyä omaa Turku-tietoutta.

Flikkojen Föripuodin tuotesuosittelut:

1. Turkuseuran oma Turku-muistipeli on kiva kunnianosoitus Turulle. Se sopii kaikenikäisille ja on aivan loistava ajanviete koko perheelle tai ystäväpiirille. Muistipelin toinen painos saapuu myyntiin helmi- ja maaliskuun vaihteessa – eikä sitä kannata missata! Voit varata pelin ennakkoon täältä.

2. Upea Manu-tuotesarja juhlistaa presidentti Mauno Koivistoa, joka oli turkulaisuuden sanansaattaja. Turun murretta puhuva Manu oli myös yksi Turkuseuran perustajajäsenistä ja näin ollen tärkeä osa seuran historiaa. Tuotesarjasta löytyy varmasti jokaiselle jotain, sillä tuotteet ovat trendikkäitä, mutta samalla myös hilpeitä.

3. Föripuotiin saapuu myyntiin jatkuvasti uusia upeita ja mielenkiintoisia Turku-tuotteita. Esimerkiksi viime syksynä julkaistu Manilla-kirja kertoo tuhoon tuomitun vanhan viinatehtaan vuosikymmeniä kestäneestä uudistusprojektista ja siitä, kuinka Manillasta tuli yksi nykypäivän merkittävimmistä kulttuurikeskuksista.

Föripuoti sijaitsee osoitteessa Vanha Suurtori 3 ja on avoinna ti–pe klo 11–17 sekä la klo 11–15. Tervetuloa Turku-tuotteiden ihmemaahan!