Turku-kirppis Vanhalla Suurtorilla 18.6. – LISÄÄ PAIKKOJA TARJOLLA!

Turkuseura järjestää Vanhalla Suurtorilla kirpputoritapahtuman 18. kesäkuuta klo 16-20. Osallistujien toivotaan tuovan myyntiin vähintään yhden Turku-aiheisen tuotteen. Turkuseuran omalla myyntipaikalla on pelkkää Turku-kamaa ja muidenkin myyjien toivotaan tuovan myyntiin vähintään yhden Turku-aiheisen tuotteen. – Olemme siivonneet tilojamme ja käyneet läpi arkistoja. Sieltä on tupsahtanut esiin vaikka mitä Turku-aiheisia aarteita, kertoo Turkuseuran toiminnanjohtaja Kati Leskinen. Myyjiä […]

Turkuseuran suositut kävelykierrokset starttaavat 17.6. ja 1.7.

Turkulaiset saavat jälleen nauttia Turkuseuran järjestämistä kävelyistä eli turkulaisittain paseruista. Tapahtumat pystytään järjestämään parantuneen koronatilanteen takia.  Linnanniemi valikoitui kävelyteemaksi ajankohtaisuutensa vuoksi. Viime syksynä päättyi aluetta koskeva kansainvälinen arkkitehtuurikilpailu, jossa etsittiin ehdotuksia Linnanniemen kehittämiseen. 1. heinäkuuta järjestettävällä kierroksella kuullaan alueen tulevaisuuden suunnitelmista ja historiasta.   – Kävely päättyy terminaalialueelle, jossa sukelletaan laivamatkustamisen historiaan.Kierroksella oppii varmasti uutta. Harva turkulainen esimerkiksi tietää, että Linnanniemestä on kulkenut silta […]

Yleisötapahtuma: Itäharjulle asuntoja ja työpaikkoja

Itäharjun alue muuttuu voimakkaasti tulevina vuosina. Yleisötilaisuudessa selviää, millaisia suunnitelmia kaupunginosan kehittämiseksi on tehty. Turkuseura ja Turun kaupungin kaavoitus järjestävät yhteistyössä keskiviikkona 9. kesäkuuta yleisötilaisuuden Itäharjun Voimakatu -asemakaavanmuutoksesta. Verkkotapahtuma on avoin kaikille turkulaisille. Kaavanmuutos laaditaan Turun Tiedepuisto -kärkihankkeen alueelle eli Kalevantien, Voimakadun, Karjakadun ja Jaanintien rajaamalle paikalle. Turun kaupungin mukaan kyseessä on koko kaupunkiseudun merkittävin […]

Föripuodista lahja kevään sankareille

Turkuseuran kivijalkakaupassa on kaupungin laajin ja hauskin Turku-tuotteiden valikoima. Nyt voit tehdä ostoksia myös verkossa. Etsitkö lahjaa valmistuneille, päiväkodin hoitajille tai kouluvuotensa päättäville opettajille? Vai onko ystäväsi muuttamassa kaupungista pois ja Turku-ikävää taltuttamaan tarvitaan Turku-tuotteita apuun? Tupaantuliaslahjana toimii myös uutta asuinaluetta tai kotikaupunkia käsittelevä kirja tai taulu. Kesän kotimaanmatkoilla kannattaa viedä tutuille ja sukulaisille lahjaksi […]

Keskustaan täydennysrakentamista – kysy lisää verkossa

Kasvava Turun seutu tarvitsee asuntoja. Yleisötapahtumassa selviää, miten ja millaisin periaattein Turun keskustan tiivistämistä suunnitellaan. Turkuseura ja Turun kaupungin kaavoitus järjestävät yhdessä torstaina 3. kesäkuuta yleisötilaisuuden, jossa pureudutaan täydennysrakentamisen mahdollisuuksiin Turun keskusta-alueella. Verkkotapahtuma on avoin kaikille turkulaisille. Kaupunki on selvittänyt Turun yleiskaava 2029:n valmistelun yhteydessä kaupungin keskustan tiivistämisen mahdollisuuksia. Selvityksessä linjataan, millä ehdoilla uutta rakentamista […]

Turkuseura ja pääkirjasto tarjoavat Turku-kirjavinkkejä kesäksi

Turun kaupunginkirjasto ja Turkuseura järjestävät Turku-kirjojen vinkkauksen keskiviikkona 2. kesäkuuta klo 16-17. Tapahtuma järjestetään verkossa Facebook Livessä. Vinkkejä antavat kirjastonhoitaja Tuula Rämö sekä kieltenopettaja ja Turkuseuran aktiivi Laura Tikkanen. Osa kirjoista on vanhempaa tuotantoa, osa juuri julkaistuja. Mukana on kaunokirjallisuutta ja tietokirjoja. Teemoissa liikutaan Turussa syntymästä kuolemaan ja kävellään eri aikakausien Turussa. Murhiakin ratkotaan. – […]

Turun satama-alue muuttuu – keskustele verkossa

Satama-alueen asemakaavan tavoitteena on uuden laivaterminaalin rakentaminen, liikenteen sujuvoittaminen ja koko alueen toiminnan kehittäminen. Suunnittelun etenemisestä kerrotaan verkossa toteutettavassa yleisötilaisuudessa. Turkuseura, Turun kaupungin kaavoitus ja Turun satama Oy järjestävät yhdessä yleisötilaisuuden Ferry Terminal Turku -asemakaavanmuutoksesta keskiviikkona 26. toukokuuta klo 17. Tilaisuus on kaikille avoin, ja se järjestetään verkossa. Kaavanmuutoksella tehdään mahdolliseksi uuden satamaterminaalin ja sen […]

Turkuseura lahjoittaa kouluille Turun historiaa ruotsiksi

Yhdistys haluaa teolla korostaa Turun kaksikielisyyyden merkitystä ja voimaa Turkuseura lahjoittaa turkulaisille kouluille Turun historiasta kertovan ruotsinkielisen kirjan. Åbo från forntid till nutid –teos on kuvallinen ja selkeä kokonaiskatsaus kaupungin historiaan. Turkuseura lahjoittaa turkulaisille yläkouluille, lukioille ja Turun ammatti-instituutin oppilaille Turun historiasta kertovan ruotsinkielisen kirjan. Åbo från forntid till nutid –teos on kuvallinen ja selkeä kokonaiskatsaus kaupungin historiaan. Idean kirvoitti Turun Sanomien mielipidesivuilla julkaistu kirjoitus, jossa nimimerkki “Lukio-ope” oli huolissaan ruotsin opiskelun ja […]

Skanssi saa biodiversiteettipuiston – kuule lisää verkkotapahtumassa

Skanssiin perustetaan biodiversiteettipuisto, jossa luonnon monimuotoisuutta kehitetään aktiivisesti. Alueesta luodaan myös houkutteleva ulkoilu- ja virkistysalue kaupunkilaisille. Luonnon köyhtyminen etenee ja biodiversiteetin eli luonnon monimuotoisuuden vaalimiselle on tarvetta. Skanssiin ollaan nyt avaamassa biodiversiteettipuisto, jossa testataan, miten luonnon monimuotoisuutta voi lisätä kasvavassa Turun kaupungissa. Turkuseura ja Turun kaupunki kertovat puistosuunnitelmista yhteisessä asukastapahtumassa torstaina 20. toukokuuta. Verkossa järjestettävässä […]