Nappe rokkaa ja jahtaa haarukoita Brinkkalassa

Turkuseuran julkaiseman Lasten matkaopas Turkuun -kirjan päähahmo Nappe Naakka tarvitsee Turun lasten apua. Etsintäpartioon haetaan nyt osallistujia. Turkuseura on julkaissut lapsille Turku-aiheisen tehtävä- ja värityskirjan. Lasten matkaopas Turkuun – Nappe Naakan matkassa on koko perheen kirja, jonka sivuilla pääsee värittämään, laskemaan, etsimään ja löytämään. Samalla tutustuu Turkuun. Kirjan päähahmo, Nappe Naakka, tarvitsee nyt Turun lasten apua. […]

Opastettu näyttely jäsenille: Enemmän kuin silmäni näkevät

Enemmän kuin silmäni näkevät – taidetta Roger Broon lahjoituskokoelmasta -näyttelyn opastettu kierros  järjestetään keskiviikkona 19. lokakuuta klo 17-18 Vesisäiliössä, Vartiovuorenmäellä Tähtitornin kupeessa. Enemmän kuin silmäni näkevät tutustuttaa taiteeseen, jolla Roger Broo ympäröi itsensä. Näyttelyn punaisena lankana toimivat teokset, joissa ihminen on keskiössä. – Ihmiset olivat Roger Broon päivittäisen työn keskipisteessä. Tämän näyttelyn teoksissa ne kertovat […]

Sarjakuvataiteilija Anni Nykänen on Vuoden kulttuuriturkulainen

Turkuseura valitsi kulttuuriturkulaiseksi monipuolisen kulttuuriammattilaisen, jonka leikkisä ja värikylläinen kuvakieli ilahduttaa koko perhettä. Taiteilija tunnetaan erityisesti suositusta Mummo-sarjakuvastaan. Turkuseura on valinnut Vuoden kulttuuriturkulaiseksi sarjakuvataiteilija ja kuvittaja Anni Nykäsen. Turkuseura järjestää tapahtumia ja toimintaa parhaillaan erityisesti lapsiperheille. Valinnalla halutaan tukea yhdistyksen tavoitteita lapsiperheiden tavoittamiseksi ja ilostuttamiseksi. – Nykäsen hersyvän hauskat ja oivaltavat kuvitukset tekevät kirjojen lukemisesta […]

TÄYNNÄ! Turun kattojen yllä -kierros

HUOM! Tapahtuma on täynnä! Näkymiä Börsiin ja Börsistä. Viinaa kieltolain aikana, raskaita painoja ja hienointa kristallia – mitähän muuta opastuksen aikana paljastuu? Tiistaina 8. marraskuuta klo 18–19 järjestettävällä kierroksella tutustutaan Hamburger Börsin historiaan ja nykyaikaan sekä katsellaan kaupunkinäkymiä Turun uusimmalta kattoterassilta. Kokoontuminen Börsin ulko-oven edessä (Kauppiaskatu 6). Oppaana Anja Pietikäinen ja mukaan mahtuu yhteensä 20 […]

Nyt myynnissä Föripuodissa: Lasten matkaopas Turkuun

Turkuseuran toteuttama Lasten matkaopas Turkuun – Nappe Naakan matkassa on julkaistu. Kirjaa juhlistetaan Turun päivänä ja useissa syksyn aikana järjestettävissä oheistapahtumissa. Turkuseura on julkaissut lapsille Turku-aiheisen tehtävä- ja värityskirjan. Lasten matkaopas Turkuun – Nappe Naakan matkassa -kirjan sivuilla pääsee värittämään, laskemaan, etsimään ja löytämään. Lasten matkaoppaassa seikkailee Nappe Naakka, joka pyytää lasten apua tehtävien ratkomisessa. […]

Nyt luettavissa: Suomen Turku -lehti on täynnä Vanhaakaupunkia

Syksyn Suomen Turku – Åbo vår stad -lehti on julkaistu. Lehden teemana on Turun Vanhakaupunki. Uusi Suomen Turku -lehti on julkaistu. Turkuseuran kustantaman 36-sivuisen julkaisun teemana on Turun Vanhakaupunki. Lehden sivuilla pääsee tutustumaan Vanhankaupungin vaikuttajiin ja asukkaisiin. Turun historiallisen keskustan kehittäminen on ollut arkkitehti Benito Casagranden sydämenasia jo yli 50 vuoden ajan, aina opiskeluaikaisesta diplomityöstä […]

Turun päivää vietetään isosti Vanhalla Suurtorilla

Turkulaisten vuoden kohokohta on pian täällä: sunnuntaina 18. syyskuuta vietetään taas Turkuseuran alulle laittamaa Turun päivää. Turkuseura tarjoilee päivän aikana monipuolista ohjelmaa ja julkaisee lapsille Turku-teemaisen väritys- ja tehtäväkirjan. Turun päivää vietetään sunnuntaina 18. syyskuuta Vanhalla Suurtorilla. Alueella toteutetaan toritapahtuma, jossa esittäytyy muun muassa turkulaisia yhdistyksiä ja yrityksiä. Tapahtumassa tarjoillaan myös monipuolista lavaohjelmaa musiikin, tanssin […]

PERUTTU! Tee se itse: Turku-ristipistotyöpaja

HUOM! MARRASKUUN TYÖPAJA ON PERUTTU! UUSI TYÖPAJAN PÄIVÄMÄÄRÄ ON 21. MAALISKUUTA! Näytä Turku-rakkautesi kodin sisustuksessa ja tee oma Turku-miniristipistotyö! Järjestämme tiistaina 22. marraskuuta klo 17.30 alkaen Turkuseuran Föripuodissa (Vanha Suurtori 3, Brinkkalan talon 1. krs) työpajan, jossa pääsee alkuun käsityön tekemisessä vapaaehtoisemme Riitta Syrjäsuon kanssa. Tapahtuma sisältää kaikki tarvikkeet, ohjauksen ja pienen tarjoilun. Työpajan hinta: 35 […]

Turkuseura järjestöpäivillä

Kauppatorin avajaisviikon hulinat jatkuvat! Turkuseura osallistuu tiistaina 20. syyskuuta järjestöpäiviin. Tule tutustumaan Turkuseuran toimintaan sekä uutuustuotteisiimme!